Saksan liittokansleri Scholz kertoo Uniper-ratkaisusta.
Saksa rahoittaa Uniperia 7,7 miljardilla eurolla.
Saksan valtio hankkii 30 prosentin osuuden Uniperista uusia osakkeita merkitsemällä hintaan 1,70 euroa per osake.
Saksan valtiosta tulee siis Uniperin vähemmistöomistaja, ja Fortumin omistusosuus pienenee 56 %:iin aiemmasta 78 %:sta. Suomen valtio on Fortumin enemmistöomistaja.
Scholz väittää Saksan kykenevän ratkaisemaan tämän vuoden energiaongelmat. Hänen mukaansa valtio avustaa niin pitkään kuin on tarve.
Scholz lupasi, että vuodesta 2023 lähtien valtio tukee kohonneita asumiskustannuksia hyvinvointiuudistuksella.
Scholz väläytti, että valtio pohtii oikeudellista suojaa henkilöille, joilla on vaikeuksia maksaa energialaskujaan ennen eräpäivää.
Uniperin sallitaan vierittää kohonneita kustannuksia kuluttajahintoihin.
Saksan valtion ennakoidaan aktivoivan lakipykälän , jonka turvin Uniper voi nostaa hintoja lokakuusta lähtien.
Uniperin liiketoimintamalli on alusta asti ollut riippuvainen venäläiseltä Gazprom kaasu- ja öljy-yhtiöltä ostettavasta kaasusta.
Uniper on tehnyt tappiota jopa 50 miljoonaa € päivässä.
Suomen valtion näkemys Fortumin suurimpana omistajana oli, ettei Fortumin tai Suomen valtion lisärahoitusta tulisi myöntää osana ratkaisua, ja että Fortumin myöntämä 4 miljardin euron osakaslaina ja Uniperin puolesta annetut 4 miljardin emoyhtiötakaukset jäisivät voimaan.