Menestyksekkään Suomen kiertueen jälkeen CRIMSON DAY pistää hynttyyt yhteen virolaisen metallijätin HERALDIN kanssa. Marraskuussa asfaltille astuva The Tunnel Vision-kiertue vie bändit Suomenlahden kummallekin puolen, Tampereelta Tarttoon!
Crimson Day astuu Viron kamaralle levittääkseen metallin ilosanomaa tammikuussa julkaistun At The Mountains Of Madness-albumin myötä. Niin kriitikoiden kuin yleisönkin vakuuttanut albumi vei yhtyeen keväällä Suomen kiertueelle, ja nyt myös Suomen rajojen ulkopuolelle. The Tunnel Vision-kiertueella kuullaan Crimson Dayn kappaleita bändin koko uran ajalta, kaiken aloittaneen Crimson Day EP:n kappaleista At The Mountains Of Madness-levyn hulluuteen.
Herald on vuonna 2000 perustettu Viron metallilegenda. Yhtyeellä on lahden toisella puolen uskollinen ja vankka fanikunta. Takana on 3 kokopitkää albumia, tusinoittain keikkoja ja kolme studioalbumia. Heraldin uusin levy Masin (julkaistu 2015) keräsi kotimaassaan suurta suosiota, ja se palkittiin mm. Best Metal Album-palkinnolla Estonian Music Awardsissa sekä vuoden single-palkinnon Linnaleht-lehdeltä albumin kappaleella Kone. Viron kielellä laulettu perinteinen heavy metal siis elää ja voi hyvin. Tätä eksotiikkaa kuullaan nyt ensimmäistä kertaa livenä Suomessa, kun Herald saapuu ensimmäisille Suomen keikoillaan yhdessä Crimson Dayn kanssa marraskuussa. Heavy metal wakes the Beast!
"What would happen if you combined Stone Sour, an awesome toaster, and the current incarnation of Amorphis? Well, you'd get a hairy mutt that's not that far from the Finnish melodic metal band MACHINÆ." Machinae on melodista metallia paiskova yhtye Helsingistä. Bändi tekee tällä hetkellä toista pitkäsoittoaan, mutta suostuivat nousemaan lauteille Tunnel Vision Tourin Helsingin keikalle.
THE TUNNEL VISION TOUR 2018:
Torstai 8.11.2018: Dog’s Home, Tampere. Liput 6€
Perjantai 9.11.2018: Bar Loose, Helsinki with special guest: Machinae, liput 7,5/8€
Lauantai 10.11.2018: Rock N’ Roll Heaven, Tartto, liput 6/8€
Sunnuntai 11.11.2018: BarBar, Tallinna, liput 6/8€