"Populaarikulttuurin ja viihteen ilmiöt ovat muokanneet voimakkaasti mielikuvia siitä, mitä noidat ja noituus ovat. Etenkin lapsille ja nuorille tulevat noidasta ensimmäisenä mieleen satuhahmot ja kaikki mahdolliset kliseet, joita heille on kerrottu kirjoissa, elokuvissa, sarjoissa ja peleissä. Niissä noita lentää luudalla ja tekee ihmeellisiä taikoja taikasauvalla. Noidalla on musta kissa, pata ja noidanhattu, ja hän on koukkunenäinen ruma vanha akka. Valitettavasti lapsilla ja nuorilla ei yleensä ole minkäänlaista käsitystä siitä, että noita kuuluu suomalaiseen kansanperinteeseen ja että noitia on ihan oikeasti olemassa. Myös varttuneempi väki mieltää noidan usein ennen kaikkea pahaksi satuhahmoksi. Ani harva aikuinenkaan tietää, että noita on tarkoittanut suomalais-ugrilaisissa kielissä šamaaninkaltaista arvostettua ja kunnioitettua tietäjää ja parantajaa.
Noitien ikiaikaiseen perinteeseen on aina kuulunut parantaminen ja kaikenlainen auttaminen. Myös nykynoidat ovat yleensä hyväntekijöitä ja pyrkivät auttamaan, tukemaan ja parantamaan muita. Muinaista kansanperinnettä ja nykynoituutta yhdistävät myös vahva luontoyhteys ja luonnonkunnioitus. Luonto on myös nykynoidille pyhä paikka, jota palvotaan ja jossa voi hiljentyä ja meditoida. Eläimet ja kasvit ovat heille tärkeitä, ja he kokevat olevansa niihin yhteydessä ja saavansa niistä voimaa ja energiaa." - Noitakirja - nykynoidat ja noitien historiaa
#oikeuttanoidille #noitakirja #nykynoituus #noita #noituus